torstai 18. toukokuuta 2017

Llai Llai -keittiö yllättää

Chileläiset ystävämme Llai Llai -viinitarhalta ovat muistaneet meitä suomalaisia jälleen uudella reseptillä. Tällä kertaa ystävämme lähettivät meille herkullisen sienikeittoreseptin, jota sopii maistella myös näin kesän kynnyksellä. Lisäksi tarhurit lähettivät terveisensä kaikille lukijoillemme. Suomalaisten kiinnostus heidän ruoka- ja viinikulttuuriaan kohtaan on kuulemma ylittänyt kaikki odotukset!



Kermainen sienikeitto

Valmistusaineet neljälle ruokailijalle:

  •          1 kg tuoreita herkkusieniä
  •          1 keskikokoinen sipuli
  •          5 dl kasvislientä
  •          1,5 dl kuohukermaa
  •          0,5 dl valkoviiniä
  •          40 g voita
  •          Oliiviöljyä
  •          Suolaa
  •          Pippuria
  •          Kuivattua metsäsienijauhetta
  •          Persiljaa


Kuumenna oliiviöljy ja voi kattilassa. Lisää sipuli ja sienet. Sekoita, lisää valkoviini ja anna kypsentyä noin 10 minuuttia. Lisää tämän jälkeen kasviliemi ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kypsentyä 15 minuutin ajan.

Ota kattila liedeltä ja tee kypsästä seoksesta pyree. Laita kattila takaisin liedelle, kuumenna ja lisää kerma. Mausta vielä uudelleen suolalla ja pippurilla makusi mukaan.


Tarjoile keitto kulhoissa. Sirottele päälle kuivattua metsäsienijauhetta ja koristele persiljalla ja muutamilla tuoreilla sienenpalasilla. Valitse ruoan kylkeen sopiva Llai Llai -viini ja nauti hyvässä seurassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti